Hääpäivät sormukset kädet hääkimppu

Hääpäivät – Häiden vuosipäivien nimet

Hääpäivä on merkittävä ajankohta, sekä aviomiehelle ja Vaimolle, että läsnä oleville läheisille. Hääpäivä merkitsee yhteisen matkan alkua ja onkin yleistä, että pariskunnat juhlistavat hääpäiväänsä, joka vuosi. Löydät täältä eri hääpäivien nimet Suomessa ja ulkomailla. Keräsimme tänne myös kivoimmat hääpäivä runot ja värssyt. Jokaiseen hääpäivään soveltuva lahja on kukat. Esimerkiksi hääkimpussa olleita kukkia tai punaisia ruusuja vähintään yhteisten vuosien määrän verran. Tilaa täältä kätevästi kukat kotiintoimitettuna!

Hääpäivät

1. Hääpäivä: Paperihäät  tai Pumpulihäät

Kahden ensimmäisen vuosipäivän teema vaihtelee vähän keneltä kysytään Suomessa. Yhdysvalloissa ensimmäinen hääpäivä (englanniksi Wedding anniversary) on paperihäät. Paperi kuvastaa uuden avioliiton alkua ja sitä miten uusi liitto aloittaa uuden tyhjän sivun pariskunnan elämässä. Paperihäät vuosipäivä lahjana on perinteistä antaa jotain paperista, mutta moderni versio on antaa kello.

1. tai 2. Hääpäivä: Paperihäät vuosipäivä lahjaideat

Paperihääpäivänä on suosittua antaa vaikka käsinkirjoitettu rakkauskirje tai rakkausruno. Paperisia lahjoja voi olla myös vaikka puolison suosikki kirjailijan uusin teos tai suosikkilehden tilaus. Paperihääpäivää voi juhlistaa antamalla liput teatteriin, stand up keikalle tai vaikka matkaliput yhteiselle lomamatkalle. Myös kuvat tai kuva-albumit ovat suosittuja, koska niissä voi olla vaikka yhteiskuvia tai hääkuvat. Moderni lahja versio ensimmäiselle vuosipäivälle on kello. Kello kuvastaa yhteisen ajan tärkeyttä.

2. Hääpäivä: Pumpulihäät tai Paperihäät

Ensimmäisenä tai toisena hääpäivänä vietetään yleensä pumpulihäitä. Yhdysvalloissa toinen hääpäivä on cotton eli suoralla Suomennoksella siis puuvilla hääpäivä. Puuvilla tai pumpuli kuvastavat turvaa, parantamista ja onnea.

1. tai 2. Hääpäivä: Pumpulihäät vuosipäivän lahjaideat

Pumpuli eli puuvillahäitä voi hyvin juhlistaa puuvillaisella lahjalla. Esimerkiksi vaatteet, lakanat tai pyyhkeet ovat suosittuja lahjoja pumpulihää vuosipäivänä. Voit hankki vaikka pehmeän kylpytakin puolisollesi tai teille molemmille. Moderni lahja versio toiselle hääpäivälle on posliini, joka kuvastaa samaan aikaan herkkyyttä ja vahvuutta. Pumpulihää lahjana voi antaa myös kultakoruja käärittynä pumpuliin.

3. Hääpäivä: Nahkahäät

Nahka kuvastaa turvaa ja elämässä etenemistä. Nahkahäät toisin kuin monet muut hääpäivät ovat melko yleisesti ottaen maailmalla samana eli kolmantena vuosipäivänä.

 3. Hääpäivä: Nahkahäät vuosipäivä lahjaideat
 Nahka on materiaalina melko yleinen ja vaihtoehtoja on nahkaisille lahjoille melko paljon. Esimerkiksi nahkaiset kengät, salkku tai vyö sopivat suurelle osalle lahjansaajista. Voitte myös hankkia nahkasohvan yhteiseen kotiin. Myös nahka lompakko tai nahkatakki ovat suosittuja lahjoja. Moderni lahja versio on kristalli tai lasi. Nahkahää jalokivi on helmi ja voitkin hankkia myös helmikorvakorut tai helminauhan.
 

4. Hääpäivä Keramiikkahäät / Kukkahäät / Hedelmähäät tai Kaarnahäät

Neljännen hääpäivän teema vaihtelee jonkin verran riippuen siitä keneltä asiasta kysytään. Yleisin vastaus on Suomessa kuitenkin, että neljäs hääpäivä on keramiikkahäät. Suomessa vietetään myös kaarnahäitä.  Yhdysvalloissa taas vietetään kukka- tai hedelmähäitä ja Briteissä pellava/liinavaate tai silkki häitä. Kukkahäät kuvaavat suhteen puhkeamista kukkaan ja keramiikkahäät suhteen puhtautta ja kestävyyttä.
 
4. Hääpäivä Keramiikkahäät / Kukkahäät / Hedelmähäät tai Kaarnahäät vuosipäivän lahjaideat
Keraaminen lahja voi olla keraamisiin astioihin liittyvä, joko astiasto tai seinälautanen tai maljakko. Maljakkoon voi yhdistää kätevästi myös kukkahää teemaan antamalla kukkia, jotka sopivat hyvin maljakkoon. Myös keraamiset kukkaruukut ja niissä kauniit kukat toimivat hyvin. Hedelmiä laadukkaalla design lautasella sitoo hyvin eri teemoja yhteen. Jalokivi lahja voisi olla koru sinisellä topaasilla. Moderni versio voi olla joku sähkölaite.

 

5. Hääpäivä: Puuhäät

Viides hääpäivä on merkittävä monille ja hääpäivän teemana on puuhäät. Puu on vertauskuvallinen monella tavalla, pariskunta alkaa muodostaa yhteisiä juuria ja puu on perinteisestikin ollut hedelmällisyyden ja elämän symboli.

5. Hääpäivä: Puuhäät vuosipäivä lahjaideat

Puuhääpäivän luonnollinen lahjaidea on puinen esine tai oikea puu. Suosittu lahja on hankkia kotimainen ja laadukas puukoru tai puuhelmet. Myös puisia sisustuselementtejä tai huonekaluja voi hyvin antaa puuhääpäivänä. Kaunis puinen sisustustaulu sisältää myös paljon symboliikkaa. Moderni lahja versio ovat hopeiset aterimet. 

6. Hääpäivä: Sokerihäät / Rautahäät

Kuudes hääpäivä on Suomessa ja Englannissa sokerihääpäivä. Sokeri voi kuulostaa joillekin imelältä, mutta se on myös intohimon ja rakkauden vertauskuva. Yhdysvalloissa vietetään hyvin erilaista vuosipäivää, koska viides hääpäivä on siellä rautahäät.

6. Hääpäivä: Sokerihäät / Rautahäät vuosipäivä lahjaideat

Sokerihääpäivänä voi antaa todella makeita lahjoja! Kakut, karkit, leivonnaiset ovat kaikki suosittuja. Esimerkiksi kaunis sydämen muotoinen konvehtirasia on perinteikäs lahja. 

7. Hääpäivä: Villahäät / Kuparihäät

Seitsemännen hääpäivän teemana on villahäät tai vaihtoehtoisesti kuparihäät. Villa kuvastaa lämpöä ja kotoisuutta, jota suhteessa on. Myös kupari on perinteisesti ollut lämmöntuotossa käytetty metalli.

7. Hääpäivä: Villahäät / Kuparihäät vuosipäivä lahjaideat

Villaiset lahjat ovat luonnollinen vaihtoehto tälle merkkipäivälle. Villasukat, villapaidat ja villapipot lämmittävät ja ovat hauska lahja. Samanlaisissa tai yhteensopivissa villa vaatteissa on pariskunta kuin edustamassa samaa joukkuetta. Moderni versio on kynät tai työpöydälle tulevat muut tarvikkeet. Jalokivenä on onyksi (onyx)

8. Hääpäivä: Pronssihäät / Kumihäät / Messinkihäät

Pronssi tai muut metalliseokset kuvaavat vahvuutta ja kestävyyttä, kuten kahdeksannen hääpäivän pronssihäät tai messinkihäät. Pronssi valmistetaan tinaa ja kuparia yhdistämällä ja sitä voi pitää myös vertauskuvana erilaisten ihmisten vahvuuksien parantumisella yhdessä ollessa. 

8. Hääpäivä: Pronssihäät / Kumihäät / Messinkihäät vuosipäivän lahjaideat

Perinteikkäät pronssikorut ovat suosittuja lahjoja kahdeksantena vuosipäivänä. Myös muita pronssisia käyttöesineitä löytyy paljon, esimerkiksi maljakkoja ja kynttelikköjä.

9.Hääpäivä: Kromihäät / Pellavahäät / Pronssihäät / Savihäät / Pajuhäät

Yhdeksäntenä hääpäivänä teema vaihtelee melko paljon. Kromi on suomessa yleisin 9. hääpäivän teema, mutta myös pellavahäät, pronssihäät, pajuhäät tai savihäät ovat yleisiä sekä Suomessa, että maailmalla.  

9. Hääpäivä: Kromihäät / Pellavahäät / Pronssihäät / Savihäät / Pajuhäät vuosipäivä lahjaideat

Kormihääpäivänä annetaan usein lahjaksi elektroniikka. Myös kodin liinavaatteita on soveliasta antaa pellavahäiden kunniaksi. Voit mies miettiä yhteyistä savenvalantaa tai pajukorin punontaa hauskaksi hääpäivän aktiviteetiksi.

10. Hääpäivä: Tinahäät / Posliinihäät

Kymmenes hääpäivä on merkittävä saavutus ja juhlan aihe! Hääpäivän teemana on tinahäät tai posliinihäät ja yhdysvalloissa se voi olla myös alumiinihäät. Tina ja alumiini ovat ruostumattomia ja kulutusta kestäviä metalleja, kuten avioliittokin tässä vaiheessa.  Tina on myös taipuisaa kuten pitkässä avioliitossakin pitää joskus olla. Tinasta ennustamisessa on usein teemana myös raha ja onni. 

10. Hääpäivä: Tinahäät / Posliinihäät vuosipäivä lahjaideat

Tinahääpäivänä annetaan usein tinakoruja tai muita tinaesineitä. Kymmenen vuoden kunniaksi monet antavat lahjaksi timantin tai timantti koruja. 

11. Hääpäivä: Teräshäät

Teräs on yksi vahvimmista metalleista maailmassa ja se kuvastaakin liiton kestävyyttä. 

11. Hääpäivä: Teräshäät vuosipäivä lahjaideat

Teräs on loistava materiaali moneen käyttötarkoitukseen ja lahjaideoitakin on siksi runsaasti. Suosituimpia ovat teräskorut tai teräksiset ruokailuvälineet. Myös rosteriset kodinkoneet ovat olleet suosittuja ja käytännöllisiä lahjoja. Juhlan jalokivi on turkoosi. 

12. Hääpäivä: Silkkihäät / Kuparihäät

12. hääpäivä on silkkihäät tai kuparihäät. Silkki on sileää ja kevyttä kuten aviossa eläminen. Silkki on myös yksi perinteisistä kodin kankaista ja kuvastaa yhteistä kotia jonka olette luoneet yhdessä toisillenne. 

12. Hääpäivä: Silkkihäät / Kuparihäät vuosipäivä lahjaideat

Silkkihääpäivänä annetaan usein rakkaalle lahjaksi silkkisiä vaatteita: solmio, alusasu tai vaikka silkkinen kimono. Myös silkkiset vuodevaatteet ovat suosittuja. 

12 ½. Hääpäivä: Kuparihäät / Nikkelihäät

Puolessa välissä 25 vuoden avioliittoa on merkittävä rajapyykki, nimittäin 12.5. hääpäivä eli kupari tai nikkelihäät. Tätä ei juhlita niin paljon maailmalla, mutta Suomessa tämäkin hääpäivä on hyvä juhlanaihe! 

12 ½. Hääpäivä: Kuparihäät / Nikkelihäät vuosipäivä lahjaideat

Kupariset esineet sopivat hienosti tämän hääpäivän lahjaksi. Esimerkiksi koristeita tai saunatuotteita.  

13. Hääpäivä: Pitsihäät

13. vuosi yhdessä on pitsihäiden juhlat. Pitsi kuvastaa kauneutta ja eleganssia ja se on myös hauraudesta huolimatta kestävää. 

13. Hääpäivä: Pitsihäät vuosipäivä lahjaideat

Pitsikoristeet sopivat hyvin kodin tekstiileihin ja alusasuihin. Sopivat lahjat löytyvätkin helposti niistä, tai voit paistaa hauskaksi lahjaksi vaikka pitsimäisiä lettuja.  

14. Hääpäivä: Norsunluuhäät

Norsunluu on kuvastanut hindu mytologiassa onnea ja suojausta. Norsunluu on kuitenkin nykyisin erittäin epäeettinen materiaali ja se on syytä korvata lahjoissa jollain muulla. 

14. Hääpäivä: Norsunluuhäät vuosipäivä lahjaideat

Norsunluuta ei saisi missään nimessä hankkia ja siksi 14. hääpäivän lahjaksi voi antaa vaikka jotain muuta valkoista. Esimerkiksi piano voisi olla sopiva lahja, koska aiemmin on pianon valkoiset koskettimet tehty norsunluusta. Myös joku muu norsuihin liittyvä lahja vaikka veistos tai maalaus voisi olla kiva. 

15. Hääpäivä: Kristallihäät / Lasihäät

Kristallihäät ja lasihäät kuvastavat suhteen läpinäkyvyyttä ja selkeyttä. Kristalli on myös melko kestävä materiaali. Kristallihäät kuvastaakin liiton puhtautta ja ikuisuutta. 

15. Hääpäivä: Kristallihäät / Lasihäät vuosipäivä lahjaideat

Kristallihääpäivänä loistava (ja kirkas) lahja on vaikka kristallikoru tai kristallisia tuotteita kuten laseja tai maljakko. Yksi vaihtoehto voisi olla myös kristallikruunu yhteiseen kotiin. 

20. Hääpäivä: Posliinihäät / Pronssihäät

Posliinihääpäivä kuvastaa avioliiton puhtautta ja viattomuutta. Posliini on myös melko herkkää ja sitä tulee kohdella huolellisesti, aivan kuten avioliittoakin. 

20. Hääpäivä: Posliinihäät / Pronssihäät vuosipäivä lahjaideat

Posliinihää lahjaksi soveltuu hyvin kaikki posliini astiat, maljakot tai koriste-esineet. Posliini hääpäivän korukivi on smaragdi. 

25. Hääpäivä: Hopeahäät

Neljännes vuosisata yhdessä on syy suureen juhlaan! Hopea onkin arvometallina hieno materiaali tähän hääpäivään. Hopea kuvastaa rauhaa jaa tyyneyttä, jonka pariskunta on osoittanut näin pitkällä liitolla. 

25. Hääpäivä: Hopeahäät vuosipäivä lahjaideat

Suosituin hopeahääpäivän lahja ovat hopeakorut. Myös hopeiset ruokailuvälineet ja kalvosinnapit ovat monen mieleen. 

30. Hääpäivä: Helmihäät / Norsunluuhäät

Helmet ovat perinteisesti olleet syvältä meren pohjasta löydettyjä harvinaisia kauniita esineitä, kuten puoliso oma puolisokin on löytynyt. Helmet myös edustavat kauneutta ja uskollisuutta.  

30. Hääpäivä: Helmihäät vuosipäivä lahjaideat

Helmikorut ja helminauhat ovat suosittuja 30. hääpäivän lahjoja. 

35. Hääpäivä: Korallihäät / Jadehäät

Kuten norsunluu on korallilla ajateltu olevan haltijalleen suotuisia vaikutuksia. Korallin on uskottu omaavan parantavia ominaisuuksia, mutta nykyisin on erittäin epäeettistä kerätä korallia. Korallien suojaus kuitenkin kuvastaa hyvin avioliiton suojaa ja turvaa.  

35. Hääpäivä: Korallihäät / Jadehäät vuosipäivä lahjaideat

Koralleja tulisi suojella ja siksi soveliaampi lahja olisi vaikka korallinvärinen koru tai muu tuote. Myös matka sukeltamaan korallien seassa olisi hieno vaihtoehto!

40. Hääpäivä: Rubiinihäät

Rubiinin punainen sävy kuvastaa liekkiä, kuten avioliiton tunteiden roihua, joka ei koskaan sammu. Rubiinissa on myös intohimoa ja rakkautta kuvaavaa symboliikkaa.  

45. Hääpäivä: Safiirihäät

Safiirit kuvastavat avioliiton pituutta ja ovat usein olleet kuninkaallisten suosima jalokivi. Onkin osuvaa, että 45. vuoden liiton kestävyyttä juhlistetaan safiirihäillä! 

50. Hääpäivä: Kultahäät

Kultahäät on yksi merkittävimmistä hääpäivistä eikä pelkästään sen suuren saavutuksen takia, että liitto on jatkunut niin pitkään vaan myös siksi, että kultahäät olivat ensimmäisiä merkittäviä hääpäivä juhlia. Perinteisesti ajateltiin, että 50. hääpäivästä alkaa pariskunta viettämään kultaisia vuosiaan. Kulta symboloi liiton rikkautta, viisautta ja voimaa.

50. Hääpäivä: Kultahäät vuosipäivän lahjaideat 

Kultakorut ja muut kultaiset esineet ovat loistava valinta tälle hääpäivälle! Myös avioparin lapset yleensä muistavat vanhempiaan heidän 50. hääpäivänään juhlilla!

55. Hääpäivä: Smaragdihäät

Smaragdihäät kuvastavat tosi rakkautta ja ystävyyttä. Ilman näitä on vaikeaa liiton kestää näin pitkään. Vihreä smaragdi symboloi myös lempeyttä ja ihailua. 

60. Hääpäivä: Timanttihäät

Timanttihääpäivä on niin suuri saavutus, että on osuvaa juhlistaa sitä arvostetuimmalla jalokivellä, eli timantilla! Timantti kuvastaa kaikenkestävää rakkautta. 

65. Hääpäivä: Kruununtimanttihäät / Kruunuhäät / Kruununjalokivihäät / Rautahäät

65. hääpäivä on kruununtimanttihäät. Kuten timantti, mutta vielä harvinaisempi aivan kuten hääpäivää viettämään pääsevien ihmisten määrä. Monissa maissa 65. hääpäivä on sinisen safiirin hääpäivä. 

70. Hääpäivä: Rautahäät / Puuhäät

Suomessa 70. vuosipäivä on yleensä rautahäät tai puuhäät. Rauta kuvastaa voimaa ja kestävyyttä, kuten avioliittokin on kestänyt jo huikeat 70 vuotta! Yhdysvalloissa ja Englannissa 70. hääpäivä on platinahäät, joka on Suomalaisilla vasta 80. 

80. Hääpäivä: Platinahäät

Platina on arvokasta ja kestävää, eikä se tahraannu. Aivan kuten näin pitkään kestänyt avioliittokin. Monissa maissa 80. hääpäivä on Tammihääpäivä. 

85. Hääpäivä: Kuukivihäät

85. vuosipäivä on kuukivihäät. kuukivi on harvinaista maasälvän muunnosta jota kutsutaan myös Ceylonin opaaliksi. Monissa maissa 85. hääpäivä on viinihääpäivä ja ajatus on, että niin pitkä avioliitto ansaitsee maljan nostettavaksi pitkän liiton kunniaksi!

90. Hääpäivä: Timanttihäät / Smaragdihäät

Erittäin harvinainen 90. hääpäivä on timanttihäät tai smaragdihäät.

100. Hääpäivä: 10 Karaatin Timanttihäät

Sata vuotta yhdessä avioliitossa on saavutus johon vain muutamat ihmiset ovat pystyneet. Ensinnäkin tämä vaatii todella pitkää ikää, jos pariskunta menisi naimisiin 18 vuotiaina he olisivat luonnollisesti molemmat jo 118 vuotta vanhoja hääpäivän aikaan. 

Miten hääpäivät lasketaan?

Hääpäivä on aina sen päivän vuosipäivä, jona alunperin häitä vietettiin. Jokaisena vuotena lisää vain yhden vuosipäivän lisää. 

Etsitkö kaunista häärunoa? Tutustu tästä Runo Hääparille – Juhlista hääparia ihanalla häärunolla

Rakkausruno kukat ja kädet muodostavat sydämen
RAKKAUSRUNOT

Rakkausruno ja -värssypankki

Tänne on koottu kauneimmat rakkausrunot, -värssyt ja -laulut. Tervetuloa ihastelemaan kauniita rakkausrunoja ja etsimään juuri se oikea omalle rakkaallesi, kutsu- tai kiitoskorttiin, hääkutsuun tai -seremoniaan!

LUE LISÄÄ »